Pokemon Go koukutti Kotoapoistujan

Tunnustin sen tänään metrossa vieressäni istuvalle vanhalle herrasmiehelle. Olen koukussa Pokemon GO -peliin.

Pelästyin hieman itsekin tunnustustani, mutta se unohtui pian, sillä sain papasta liittolaisen. Siinä sitten asennettiin peli papankin puhelimeen ja ehdittiin napata hänelle eka Pokemonkin ennen kuin minun oli pakko jäädä pois kyydistä. Toivotin papalle hyvää metsästysonnea ja ryntäsin ulos metrosta.

Puhelin värisi laiturilla, kaksi Pokeamonia näkyvissä. Olihan ne pakko jäädä nappaamaan. Toinen oli vaikea tapaus ja tuli ulos Pokepallosta. Yritin syöttää sille marjoja, jotta saisin sen helpommin kiikkiin. Pokepalloja meni monta hukkaan, mutta lopulta sain sen. Yli 300 CP:tä – mikä onnistumisen riemu! Ja heti perään ajatus, että nyt niitä pirun palloja pitäisi pysähtyä keräilemään kotimatkan Pokestopeilta.

Yhtäkkiä akku loppui ja puhelin sammui kesken kotimatkan. Pienen ärtymyksen jälkeen minut valtasi vapauttava tunne.  Sain laittaa puhelimen laukkuun ja mennä rauhassa kauppaan. Siis apua, mitä minulle oikein on tapahtunut? Minä en todellakaan ole pelaajatyyppiä. Pelaan ainoastaan lauta- ja korttipelejä. Miten tässä nyt näin kävi?

No, tietenkin kaikki alkoi siitä, että lapset huomasivat Pokemon GO:n olemassaolon viikko sitten. Olimme lomalla ja jostain syystä suostuin lataamaan pelin puhelimeeni. Kai minua kiinnosti nähdä miten tuo joukkoja liikuttava aikamme ilmiö oikein toimii. Ja sitten oli toinenkin syy. Minä nimittäin tunnen Pokemonit.

Kun Ahti oli 5-vuotias, Pokemon oli parasta maailmassa. Koska poika ei osannut lukea, jouduin koko ajan hokemaan korteista ja lehdistä Pokemonien ja niiden eri kehitysmuotojen nimiä. Osaisin vieläkin luetella niitä, vaikka unissani. Ja taisteluideasta huolimatta Pokemonit ovat aika herttaisia.

No, koska Ahdin vanhaan Lumia-puhelimeen ei peliä ole saatavilla, annoin poikien käyttää iPhoneani Pokemonien metsästykseen. Kävelin jopa yhden illan heidän mukanaan Pokestopeilta toiselle. Opin, että kävelemällä voi hautoa Pokemonin munia ja saada uuden Pokemonin kuoriutumaan. En vielä tajunnut, että pallojakin täytyy koko ajan kerätä, eikä vain Pokemoneja.

Sitten tuli aamu, jolloin jouduin lähtemään töihin ja muu perhe jatkoi lomailua toisessa kaupungissa. Avasin pelin työmatkallani, jotta saisin 10 kilometrin munan auki poikia varten. No, olihan ne matkalla ilmestyvät Pokemonitkin napattava. Sitten minulta loppuivat pallot. Selvisi, että työpaikan alakerrassa on Pokestop, ja vieressä monta muuta. Aloin korvata kuluttamiani palloja, ihan vaan poikia varten. Sitten pääsin kiinni ensimmäiseen Lureen, eli Pokestoppiin, joka on valjastettu houkuttelemaan Pokemoneja. Niitä alkoi tulla. Ja palloja mennä. Olin oravanpyörässä. Eikä nyt olla enää kaukana äskeisestä metrotilanteesta.

No, mitä huomioita olen tehnyt tästä maailmaa villitsevästä ilmiöstä? Katsoessani vastaantulijoita tunnistan kyllä Pokemonien metsästäjät. Heitä ei paljasta ikä tai sukupuoli, vaan se tyyli millä he kulkevat puhelin kädessä ja jäävät seisoskelemaan joukkoihin. Näissä kohdissa on tietenkin Pokestop tai Gymi, eli sali, jossa Pokemoneilla taistellaan. Pokemonien jahtaajat ovat yllättävän usein aikuisia, jopa pariskuntia. Teinit eivät enää kävele, vaan ovat jo oppineet ajamaan Pokestopeilta toisille fillareilla, tietysti puhelimet ja lisäakut käsissä. Peli kun kuluttaa paljon virtaa ja siksi minunkin akkuni loppui.

Touhu ei ole aina kovin turvallista, kun kuitenkin liikenteen seassa liikutaan. Ja hullun näköistähän se erityisesti on. Etenkin, kun aikuiset ihmiset marssivat peräkkäin pisteeltä toiselle. Mutta tiedän jo, etten ole ainoa työmatkalla kaupungilla huuhaileva keski-ikäinen Pokemonien vaanijanainen. Olen tavannut jo monta muuta.

Hyvinä puolina voi pitää sitä, että tuntemattomat ihmiset puhuvat herkästi toisilleen, kun ovat saman ilmiön äärellä. Niin lapset kuin aikuisetkin. Kuten papparainen metrossa, joka oli kuullut Pokemon GO:sta ja halusi tietää lisää. Ja jos nykyajan lapsia syytetään liikunnan puutteesta, niin tämä lajihan aktivoi nousemaan ylös sohvalta ja lähtemään ulos. Kyllä nuo pyörällä kulkevatkin polkevat pitkiä matkoja eestaas, ainakin eri kaupunginosien Lureilta toisille siirtyillessään.

Lapsillehan minä tätä (muka) teen. Selitän itselleni vangitsevani mahdollisimman monta Pokemonia ja pojat voivat sitten myöhemmin kehittää niistä eri muotoja ja hoitaa taistelemisen. Mutta hieman pelottaa, että laji voi koukuttaa näin nopeasti. Ehkä kyllästyn pian tai sitten aika ei vain riitä ja päätän lopettaa tämän hullutuksen.

Pokemon GO:ssa on kyllä mielettömät mahdollisuudet, sillä yksi peli on jo nyt onnistunut muuttamaan ihmisten käyttäytymistä ympäri maailmaa. Päätän, että vieroitusoireistani huolimatta minun kannattaa ihan vain tarkkailumielessä jatkaa muutama päivä. Olenhan vasta pari päivää vanha Pokemonien väijyjä. Lähdenpä siis käymään iltakävelyllä ja tekemään havaintoja ilmiön kehittymisestä. Ja jos nyt pari Pokemonia tulee, niin…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s